© Inn 22 - Majatalo 22

Vanha Littoistentie 22, 20540 Turku, Finland | Tel: +358 50 350 3366 | info@inn22.fi

Talon historia

 

 

Funkkis-tyylinen Albert Richardtsonin suunnittelema Itäharjun seurakuntatalo valmistui vuonna 1934. Seurakuntatalo oli varsinainen monitoimitalo, jossa mm. Itäharjun lastenseimi toimi talon valmistumisesta lähtien vuoteen 1946 asti - aikana jona päivähoitotoiminta vasta haki muotoaan. Tiloissa oli myös ompeluseurailtoja, joissa tehtiin tuotteita myytäväksi. Kirkollisten tapahtumien lisäksi rakennus on toiminut väliaikaisesti myös kouluna kahdelle alimmalle luokalle palvellen Itäharjun ja Pääskyvuoren asukkaita ja lyhentäen pienempien koulumatkaa uutta koulurakennusta odotellessa.

Seurakunnan historia alueella ulottuu aikaisempaakin kauteen: talon itäpuolella on hautausmaa. 1831 Turussa raivosi koleraepidemia ja hautausmaa sijoitettiin kauas sen aikaisesta keskustan rakennuskannasta tarttumisvaaran vuoksi.

Alueen asukkaiden vastustuksesta huolimatta Tuomiokirkkoseurakunta päätti myydä Itäharjun seurakuntatalon Turun kaupungille 1980-luvulla, josta lähtien siinä toimi A-klinikka seuraavat kolmisenkymmentä vuotta.

Talon oltua useita vuosia tyhjillään Turun kaupunki myi kiinteistön tarjouskilpailumenettelyllä ja sen onnelliseksi omistajaksi päätyi Härkätien Kievari Oy aikomuksenaan perustaa tiloihin majatalo. Majatalo 22 on toiminut kiinteistössä kesäkuusta 2012 lähtien.

Sirkka Mäkinen muistelee elämää seurakuntatalossa sanoin ja kuvin näin:

Sirkka Mäkisen yhteystiedot: sirkkammakinen@gmail.com, puh. 050 3706335.



ITÄHARJUN SEURAKUNTATALO


Suurella mielenkiinnolla ja kiitollisuudella olen seurannut entisen Itäharjun seurakuntatalon kunnostamista. Meitä on varmasti useita, jotka talon kohdalla hidastavat askeliaan ja mietteisiinsä vaipuneena tutkailevat remontin edistymistä. Tämä rakennus on ollut meille – nyt jo ikään ehtineille – hyvin merkittävä paikka ja voisi sanoa, että se on toiminut myös henkisenä kotinamme. Meitä on vielä yllättävän monta, joille seurakuntatalo on ollut osa elämää, lapsesta nuoruuteen ja omien vanhempiemme kautta myös vanhuutta. Ja meille tämä talo pysyy seurakuntatalona, vaikka se on ollut muussa tarkoituksessa jo hyvinkin pitkään.

Pienellä joukolla saimme olla muistelemassa Itäharjun seurakuntatalon toimintaa dos. Kimmo Ikosen kirjoittaessa Katariinan kirkon historiaa. Tämä myös herätti näkemään tämän talon merkityksen itäharjulaisille ja tuntemaan syvää kiitollisuutta Tuomiokirkkoseurakuntaa kohtaan. Muistoni ajoittuvat 1950-luvulta noin 1960-luvun alkuvuosille.
 
Itäharjun seurakuntatalo oli rakennuksena pyhä ja arvostettu, myös nuorten keskuudessa. Tämä johtui ehkä siitä, että ensikosketus kodin ulkopuoliseen maailmaan tapahtui pyhäkoulun kautta. Sitä pidettiin seurakuntatalon kirkkosalissa. Oliko kirkkosali nimitys virallinen, en tiedä, mutta esim. rippikoululaiset käyttivät tätä nimitystä. Tunnelma siellä oli suorastaan pyhä ja juhlava. Seurakuntatalossa oli hyvin monenlaista toimintaa.
 


SEIMI

 

Ylimmäisessä kerroksessa oli seimi. Vauvat nukkuivat omissa vaunuissaan, joissa myöskin heitä ulkoilutettiin talon kattoterassilla. Muilla lapsilla ei ollut terassille mitään asiaa.